Osteopatia
Osteopaattina hoidan tuki- ja liikuntaelinvaivoja sekä niihin liittyviä ajatuksia, uskomuksia, toimintamalleja ja tunteita. Tarjoan asiakkailleni aina yksilöllisesti valittuja keinoja ennaltaehkäistä vaivojen syntyä ja tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Hoitofilosofiani osteopaatin ammattinimikkeen taustalla on kokonaisvaltainen ja ihmislähtöinen lähestymistapa. Tämä tarkoittaa käytännössä kykyä huomioida, tutkia ja käsitellä kaikkia niitä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa asiakkaan kokemaan kipuun, haittaan ja kärsimykseen – jotta hoito on aina turvallista, vaikuttavaa ja yksilölliset tarpeet huomioivaa.
Ajattelen, että kaikilla vaivoilla on niitä ylläpitäviä tekijöitä. Kehon kivut ja häiriöt ovat viestejä, jotka liittyvät muutoksen tarpeeseen näissä tekijöissä. Ammattilaisena tehtäväni on selvittää keskustelun, tutkimisen ja testauksen kautta, mitkä tekijät ovat olennaisia juuri kyseisen asiakkaan kohdalla, ja tarjota samalla konkreettiset, selkeät keinot muutosten toteuttamiseen.
Hyvään hoitoon kuuluu myös itse oireen hoitaminen. Oire voi ilmetä esimerkiksi kipuna, huolena, kehon osan jäykkyytenä, liikerajoitteena tai särkynä. Käytän hoitomenetelminä vaivan luonteesta riippuen muun muassa nivelmanipulaatiota ja mobilisaatiota, pehmytkudostekniikoita (kuten kalvohierontaa ja kuivaneulausta), terapeuttista voima- ja kontrolliharjoittelua, hengitys- ja mindfulness-harjoituksia sekä terapeuttista keskustelua.
Keskimäärin tietyn vaivan hoitamiseen tarvitaan 2–4 hoitokertaa. Hoidon tavoitteena ei ole ainoastaan kivun lievitys, vaan ennen kaikkea asiakkaan ymmärryksen lisääminen sekä konkreettisten työkalujen tarjoaminen siihen, mitä hänen kehonsa tarvitsee. Tavoitteena on, että asiakas pystyy lopulta itse hoitamaan ja ennaltaehkäisemään vaivojaan.
Alkuvaiheen intensiivisemmän hoitojakson jälkeen monelle sopii hyvin satunnaiset konsultaatiokäynnit. Näiden tarkoituksena on ylläpitää saavutettua tilannetta, tukea toipumista sekä reagoida ajoissa mahdollisiin uusiin haasteisiin.
Vastaanotolleni olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet – oman tarinasi, kehosi ja kokemuksesi kanssa. Tavoitteeni on luoda turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa voit tulla kohdatuksi ja jakaa tilanteesi avoimesti.
Osteopatia on terveydenhuollon palvelu josta tehdään kirjaukset Kanta rekisteriin.
Erityisosaamiseeni kuuluvat muun muassa:
- Selän ja kaularangan kiputilat ja toimintahäiriöt, toistuva jäykkyys sekä välilevyn pullistumat
- Päänsärky, migreeni, huimaus ja bruksismi
- Raajojen ja nivelten kiputilat (esim. tenniskyynärpää, akillesjänteen vaivat, lonkka- ja polvikivut sekä olkapään alueen ongelmat)
- Nivelrikko sekä siihen liittyvä kipu ja toimintakyvyn heikkeneminen
- Hermoperäiset oireet (puutuminen, voimattomuus, säteilyoireet kuten iskias)
- Pitkittynyt kipu
- Tuki- ja liikuntaelinvaivojen ennaltaehkäisy
Osteopatia on terveydenhuollon palvelu josta tehdään kirjaukset Kanta rekisteriin.