Siirry sisältöön

Terapeuttinen osteopaatti Valtteri Huvi

Olen terapeuttinen osteopaatti Valtteri Huvi. Autan sinua tuki- ja liikuntaelinvaivojen sekä kaikkiin niihin liittyvien huolien ja kysymysten parissa varmalla ammattitaidolla. Sivuiltani voit lukea lisää palveluistani, tavastani hoitaa sekä hoitoon liittyvästä filosofiastani.

Valtteri Huvi – Osteopaatti
Osteopaattinen hoito
Osteopatia

Mitä osteopaatti tekee?

Osteopaatti on tuki- ja liikuntaelinvaivojen asiantuntija. Osteopaatin tekemä hoito perustuu keskusteluun, tutkimiseen, manuaaliseen terapiaan sekä kuntouttaviin harjoitteisiin. Keskeistä on paitsi kivun lievittäminen, myös sitä ylläpitävien tekijöiden tunnistaminen ja hoitaminen. Oleellisena osana hoidossa on myös antaa asiakkaalle valmiuksia ja ymmärrystä ennaltaehkäistä vaivoja tulevaisuudessa.

Hoidon alussa tapahtuvan keskustelun tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva asiakkaan tilanteesta. Käymme läpi esimerkiksi oireeseen liittyvää historiaa, vaivan luonnetta ja alkamisajankohtaa, huolia sekä ajatuksia jotka liittyvät koettuun oireeseen. Näin varmistamme että hoito voidaan toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti, turvallisesti sekä asiakkaan tarpeisiin sopivasti.

Tutkimisen tarkoituksena on selvittää kivun ja toimintarajoitteiden taustalla olevia tekijöitä sekä arvioida, onko hoidolle esteitä tai tarvetta jatkotutkimuksille, kuten erikoislääkärin (esimerkiksi ortopedin tai neurologin) konsultaatiolle.

Manuaalinen terapia voi sisältää esimerkiksi nivelmobilisaatioita ja -manipulaatioita, kuivaneulausta sekä hierontaa. Näiden menetelmien tavoitteena on tarjota lääkkeetöntä kivunhoitoa sekä rauhoittaa hermostoa.

Kuntouttavat harjoitteet voivat sisältää muun muassa voimaharjoittelua, liikekontrolliharjoitteita, venytyksiä, kuntoutusohjelman tekoa tai olemassaolevan harjoitusohjelman hienosäätöä, sekä rentoutus- ja hengitysharjoituksia. Harjoitteet ja ohjelmat suunnitellaan aina yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan.

Osteopaattisen hoidon perustana on ymmärrys kehon eri järjestelmien toiminnasta ja niiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Vaivan juurisyyn sekä sitä ylläpitävien tekijöiden tunnistaminen ja hoitaminen on osteopatian ydin.

Osaaminen

Erikoisosaamiseni

Alaselkäkipu
Niskakipu
Välilevynpullistumat
Rintarangan alueen kivut
Päänsärky, migreeni, huimaus
Kyynärpää-, ranne ja olkapääkipu
Raajojen puutuminen ja voimattomuus, hermosäryt
Nivelten liikerajoitteet ja kivut liikkeen aikana, nivelrikko
Leukanivelen kipu ja purentalihasten jännittyneisyys
Kehon hyvinvointiin liittyvät huolet
Yksilölliset harjoitusohjelmat
Arvostelut

Mitä asiakkaat sanovat

[jestar-google-reviews] [jetstarter_google_reviews]
Seuraa minua

Instagram

[instagram-feed feed=1]